MyLinen esitys Kissanpäivillä

Melkoisen hieno esitys tytöiltä. Likat ottivat osaa myöhemmin myös Zumbaan yleisön mukana. Pakko myöntää tuon Eteläisen Amerikan rytmin olevan aika iloisen rempseää meininkiä. Sambapojat ovat kovia pallon kanssa viheriölläkin, mistähän tuo johtuu?

Aktiivisesti sisustaan luopuvat

Tuossa Juhani "Tami" Tammisen kymmenen prinsiippiä menestykseen...

Vaikka kyse on vain lasten urheilusta/liikunnan harrastamisesta, on tämän talven aikana väkisinkin tullut mieleen onko tämä suomalaisten ikuinen ongelma. Totaalinen epäonnistuminen tilanteessa, jossa odotukset ovat juuri korkeimmillaan. Onko kyse henkisen puolen liian hauraasta tilasta, opitusta luovuttamisesta tiukan hetken tullen vai pelkästään suomalaisesta geenistä, jossa pelätään onnistua, koska olemmehan vaatimaton kansa vaatimattomasta maasta? Vai emmekö me valmentajat ja ohjaajat vaadi riittävästi, pehmitämmekö pienen ihmisen jo valmiiksi pumpulisen tien kohti kovia odotuksia. Pelkäämmekö vaatia pieneltä harrastajalta enemmän liian aikaisin? Mielestäni olemme oikealla tiellä treenien vaatimusten suhteen, mutta olemme liian lempeitä vaatimaan huolellisempaa ja rivakampaa suoritusta harjoitusten keskellä. Osittain kyse on resurssien puutteesta. Kymmenen pelaaja vaatisi 2-3 koutsia ohjaamaan/tsemppaamaan suorituksissa. Tasoryhmät helpottavat valmentajien työtä materiaalin ollessa tasaisempaa, jollon treenien tavoite pystytään kohdistamaan tarkemmin. Missä se ongelma sitten on?

Väitän, että asenteessa. Kuka muistaa Toni Niemisen kynttilähypyt uran loppuvaiheessa? Tai Suomen pelin jäätymiset Ruotsia, Tsekkiä ja Kanadaakin vastaan isoissa karkeloissa? Entä Suomi - Unkari maaottelun pallottelut omiin, viimeisten viiden tai kuuden kosketuksen ollessa suomalaisten käsialaa? Onko meidät opetettu luovuttamaan ja lopettamaan toiminnat ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen? Miten voi minuutin vaihdon aikana päästää neljä maalia omiin? Miten?!? Viisi pelaaja ja molari kiekon alla aloituksessa, miten siitä voi tulla heittämällä läpi? Häh?!? Selkä suorenee, liike loppuu ja yrittäminen näyttää zombien liikehdinnältä.

Missä on se kuuluisa sisu? Voitetaan 1 vs 1 tai vaikka 1 vs 5 jos tarve niin vaatii. Ei ole puhuttu sisupuukoista tv-lähetyksissä vähään aikaan. Mutta sitten nämä hiihdon MM kisat. Kaisa Mäkäräisen nouseminen huipulle lajissa, jota pidettiin jo kuoleena lajina Suomessa, on huikea suoritus. Sekin, että Kaisa pystyi pitämään keskittymisen kasassa Neunerin ampuessa vieressä pari laukausta ohi. Kaisa, tietäen puhtaalla ammunnalla olevan kiinni kullassa, pystyi täydelliseen suoritukseen paineen alla, on ennen näkemätöntä suomalaisessa urheilussa. Meillä on sittenkin toivoa...

Veikkauksen slogani, suomalainen voittaa aina on täyttä körnää. Se ei ole mahdollista edes ruotsalaisille.

vaan...

ASENNE RATKAISEE AINA!!!

P.S. Tamia vielä (en silti ole mikään tamifani, mutta tämä on asiaa)

Todellinen voittaja on aidosti nöyrä

"Todellinen voittaja tietää, että voittaminen ei tapahdu yksin eikä ole yhden miehen tai naisen show, ei vaikka kyseessä olisi yksilölaji. Hän tietää, että siinä prosessissa, joka valmistaa voittamiseen on huippukohtia, mutta myös tuskien taipaleita ja yksinäisiä epäilyksen hetkiä ja että jokainen on niitä kokenut ja voittaja on päässyt niistä yli, joskus kaikkein vaikeimman kautta. Hän kunnioittaa aina vastustajaa ja sidosryhmiä, jotka kannustavat, kritisoivat ja auttavat kehittämään lajia. Hän kunnioittaa lopputulosta, sillä hän tietää, että parempi voitti ja itsellä on vielä matkaa".