 |
| Tämä ryhmä oli parasta kesässä 2014 |
Ruuhkavuosia sanotaan. Sitäkö tämä? Kaikkea vähän liikaa, ilmankaan ei osaa olla. Kokemuksen ja elämisen kautta saavutettu mukavan vahva fiilis, mutta voisiko asiat kuitenkin tehdä vieläkin paremmin. Ehkä. Onko se tarpeen? Jos halutaan kehittyä, kyllä.
Seuraharrastaminen on parhaimmillaan aivan huippua, kuten se monina vuosina näin on ollutkin. Junnujen leiritarinat, joukkuekisailut, aikuinen nainen bussin perällä, ja viimeisin tosi juttu, tulimme voittamaan (ihan itse), emmekä antaneet minkään seistä tiellä, on jotain aitoa ja sellaista mikä ei koskaan unohdu. Viime kevään jälkeen homma meni lähti väärään suuntaan. Oikea iloisuus ja joukkueen oma aitous pilattiin väärillä tavoitteilla. Lopputulemana hieno tulos kaudesta, mutta suurin kärsijä oli joukkue itsessään. Kehitys pysäytettiin voittojen ja pisteiden tavoitteluun. Kehittyminen ei ollutkaan enää tärkein asia. Onneksi kaikki loppuu aikanaan. Korjausliike on tehty, vaikka siihen jäikin mielestäni vielä epäkohtia. Seuran kannalta joukkueiden rajat eivät saisi olla rajoittava tekijä pelaajan kehittymiselle. Liikehdintää ja joustavuutta täytyy olla eri tilanteiden varalle.
On aika hengähtää seurahommista ja käyttää aikaa vähän muuhun. On vain jotenkin kurjaa, kun haluaisi asioiden toimivan tasapuolisesti ja lasten etujen nimissä, saa siitä vaikean rutisijan maineen. Kummelista tutun Keijon sanoin tekisi mieli näille ihmisille todeta, ole hiljaa, kun et kuitenkaan mitään mistään tiiä. Valitettavasti sellaisten ihmisten kanssa on hankala kommunikoida, jotka eivät oikeasti ole kartalla asioista. Luulevat tietävänsä, vaikka eivät ole juuri koskaan paikalla.
Onneksi ovat valmentajaurani aikana lähes kaikki seuraihmiset olleet aivan huippua porukkaa. Haikea sellaisista on luopua, mutta valitettavasti omien lasten harrastuksien mukaan on pakko mennä. Tää ei ole ihan parasta just nyt, mutta ennemmin tai myöhemmin asioilla on tapana järjestyä.
