Mökin väki
Metsän laidas seisoo mökki
pieni punavalkoinen.
Savupiipust tupruu sauhu
ylös taivaan pilvihin.
Mökis asuu isä, äiti
sekä lasta seitsemän.
Jussi, Lassi, Pekka, Heikki,
Kaisa, Liisa, Maijakin.
Jussi poika sahaa puita,
Lassi pieniks hakkaapi.
Pekka halot tupaan kantaa,
Heikki tulen sytyttää.
Kaisa kuorii perunoita,
patahan ne paneepi.
Liisa keiton keitteleepi,
Maija suolaa maistelee.
Suksil pojat hiihtelevät,
tytöt kelkal laskettaa.
Lumipallot pyöritetään,
lumisotaa leikitään.
Illan tullen leikit loppuu,
lapset juoksee tupahan.
Kasvot pestäan puhtahiksi,
sitten käydään nukkumaan.
Lunta lentää, lunta lentää,
pakkanenkin paukahtaa.
Pian koko mökin väki
onnen uneen uinahtaa.
torstai 17. joulukuuta 2009
perjantai 20. marraskuuta 2009
1+1=3?
Yleisesti käytetty laskutoimitus, joka ei taida kelvata peruskoulun ensimmäisellä luokallakaan oikeaksi vastaukseksi matikan kokeessa. Samaa lopputulosta odotetaan tai oikeammin vaaditaan lapsien kohdalla. Tekijät tässä laskussa ovat opettaja, valmentaja ja tulos on se lapsi kokonaisuudessaan. Joku tekijähän tästä yhteenlaskusta puuttuu ja se on vanhemmat (kasvattaja/kasvattajat).
Tuon yhteenlaskun puuttuva tekijä osaa vaatia tai osaa olla vaatimatta mitään. Lapsen tuominen harrastukseen ei vaadi paljon, vaikka sekin on joillekin ylivoimainen kynnys. Kokemuksen myötä on alkanut tuonne pääkoppaan kasautua sellainen ajatus, että nämä vanhemmat, joita vähiten näkyy lapsensa harrastuksessa mukana, ovat niitä, joilla on eniten omia (yleisestä tavasta poikkeavia) vaatimuksia. He ovat niitä, jotka ahnaimmin ovat kritisoimassa toimintaa ja esittämässä mielestään parempia vaihtoehtoja, nämä siis jälkeenpäin kun asiat on jo päätetty. Varsinaiseen palaveriin ja päätöksentekoon he eivät osallistu, niitä syiden selittelyitä ja tekosyiden määrää ei kukaan ehdi edes kirjaamaan ylös.
En ole opettaja, mutta valmentaja kyllä. Treeneissä ja peleissä lasten kanssa huseeraaminen on mukavaa ja antoisaa toimintaa, jota teen kyllä mielelläni, vaikka siitä ei korvauksia saakkaan. Palkkana on se kokemus ja ne tapahtumat jokaiselta, toisistaan poikkeavilta kausilta. Muistoja, on se sana, joka kuvaa sitä ehkä paremmin. Pienet ihmisenalut käyvät läpi omalta osaltaan kehittymisen jaksoja eri nopeuksilla. Tämän fyysisen ja psyykkisen kehittymisen ja kasvamisen seuraaminen on jännää puuhaa.
Käy miltei sääliksi opettajia, jotka taistelevat päivittäin useita tunteja muutamia häiriökäyttäytyjiä vastaan. Vastuu kasvatuksesta on heitetty kotoa suoraan opettajille, joilta on miltei kaikki keinot karsittu pois. Eihän näitä pieniä kultsipuppeleita saa ojentaa, eikä heille saa korottaa ääntä, koska se voi käydä herkän psyykkeen päälle. Eikö vanhempien tehtävä ole kasvattaa lapsistaan normaalit käyttäytymissäännöt osaava ja toiset huomioon ottava lapsi? Ei maailmassa selviä kiukuttelulla ja toisia uhkailemalla. On myös olemassa lait ja asetukset, joita kaikkien tulee noudattaa. Minkälaisen tien joutuukaan pieni lapsi käymään läpi, jolla ei ole pienen lapsuutensa aikana ollut sääntöjä tai rajoja. Miten onnistuu siirtyminen täysin omissa käsissä olevan vastuun kantajaksi?
Hemmottelemalla väärin tavoin jälkasvuamme teemme heille vain karhunpalveluksen. Vanhemmuus on valtava haaste, josta selviäminen vaatii hirvittävän määrän ponnisteluja. Voimme silti vilkaista silloin tällöin sinne peiliin ja miettiä olisiko omassa toiminnassa jotain parannettavaa. Asioiden tarkastelu sieltä toiselta kantilta avaa joskus ratkaisevastikin tilannetajua. Kaikki mitä vanhempana teemme tai puhumme, heijastuu suoraan lapsiimme. Me olemme esimerkkejä heille. Kyseisen yhteenlaskun kaikilta kolmelta tekijältä vaaditaan oikeanlaista käyttäytymistä ja asennoitumista asioihin. Olemme arjen idoleita kasvaville lapsillemme. Toimikaamme sitten niin!
Rauno Korven kolme avainsanaa pätee niin harrastukseen, kouluun kuin kotiinkin.
VAADI, mikään työ ei valmistu ihmettelemällä.
VÄLITÄ, rakasta, halaa, ole aidosti kiinnostunut muidenkin tekemisistä kuin omasta.
VIRKISTÄ, arjesta karkaaminen tekee hyvää, se ei silti tarkoita hektistä hawaijin matkaa, vaan jotain yhdessä tehtyä hauskaa ja erilaista mitä yleensä.
Tuon yhteenlaskun puuttuva tekijä osaa vaatia tai osaa olla vaatimatta mitään. Lapsen tuominen harrastukseen ei vaadi paljon, vaikka sekin on joillekin ylivoimainen kynnys. Kokemuksen myötä on alkanut tuonne pääkoppaan kasautua sellainen ajatus, että nämä vanhemmat, joita vähiten näkyy lapsensa harrastuksessa mukana, ovat niitä, joilla on eniten omia (yleisestä tavasta poikkeavia) vaatimuksia. He ovat niitä, jotka ahnaimmin ovat kritisoimassa toimintaa ja esittämässä mielestään parempia vaihtoehtoja, nämä siis jälkeenpäin kun asiat on jo päätetty. Varsinaiseen palaveriin ja päätöksentekoon he eivät osallistu, niitä syiden selittelyitä ja tekosyiden määrää ei kukaan ehdi edes kirjaamaan ylös.
En ole opettaja, mutta valmentaja kyllä. Treeneissä ja peleissä lasten kanssa huseeraaminen on mukavaa ja antoisaa toimintaa, jota teen kyllä mielelläni, vaikka siitä ei korvauksia saakkaan. Palkkana on se kokemus ja ne tapahtumat jokaiselta, toisistaan poikkeavilta kausilta. Muistoja, on se sana, joka kuvaa sitä ehkä paremmin. Pienet ihmisenalut käyvät läpi omalta osaltaan kehittymisen jaksoja eri nopeuksilla. Tämän fyysisen ja psyykkisen kehittymisen ja kasvamisen seuraaminen on jännää puuhaa.
Käy miltei sääliksi opettajia, jotka taistelevat päivittäin useita tunteja muutamia häiriökäyttäytyjiä vastaan. Vastuu kasvatuksesta on heitetty kotoa suoraan opettajille, joilta on miltei kaikki keinot karsittu pois. Eihän näitä pieniä kultsipuppeleita saa ojentaa, eikä heille saa korottaa ääntä, koska se voi käydä herkän psyykkeen päälle. Eikö vanhempien tehtävä ole kasvattaa lapsistaan normaalit käyttäytymissäännöt osaava ja toiset huomioon ottava lapsi? Ei maailmassa selviä kiukuttelulla ja toisia uhkailemalla. On myös olemassa lait ja asetukset, joita kaikkien tulee noudattaa. Minkälaisen tien joutuukaan pieni lapsi käymään läpi, jolla ei ole pienen lapsuutensa aikana ollut sääntöjä tai rajoja. Miten onnistuu siirtyminen täysin omissa käsissä olevan vastuun kantajaksi?
Hemmottelemalla väärin tavoin jälkasvuamme teemme heille vain karhunpalveluksen. Vanhemmuus on valtava haaste, josta selviäminen vaatii hirvittävän määrän ponnisteluja. Voimme silti vilkaista silloin tällöin sinne peiliin ja miettiä olisiko omassa toiminnassa jotain parannettavaa. Asioiden tarkastelu sieltä toiselta kantilta avaa joskus ratkaisevastikin tilannetajua. Kaikki mitä vanhempana teemme tai puhumme, heijastuu suoraan lapsiimme. Me olemme esimerkkejä heille. Kyseisen yhteenlaskun kaikilta kolmelta tekijältä vaaditaan oikeanlaista käyttäytymistä ja asennoitumista asioihin. Olemme arjen idoleita kasvaville lapsillemme. Toimikaamme sitten niin!
Rauno Korven kolme avainsanaa pätee niin harrastukseen, kouluun kuin kotiinkin.
VAADI, mikään työ ei valmistu ihmettelemällä.
VÄLITÄ, rakasta, halaa, ole aidosti kiinnostunut muidenkin tekemisistä kuin omasta.
VIRKISTÄ, arjesta karkaaminen tekee hyvää, se ei silti tarkoita hektistä hawaijin matkaa, vaan jotain yhdessä tehtyä hauskaa ja erilaista mitä yleensä.
perjantai 7. elokuuta 2009
Hauhon jokamiestriathlonissa 5.8.2009
Kauan aiottu ja yritetty ja haaveiltu tapahtuma on nyt läpi kahlattu. Ensimmäiset ajatukset moisen lajin kokeilusta tulivat mieleen joskus vuonna '92 kirjoituksiin valmistautumisen aikana. Kun on tuota hiihtoa ja juoksua tullut harrastettua pienestä asti eikä vesikään Kivijärven läheisyydessä asuvalle ollut outo elementti. No, siihen ensimmäiseen kisaan menikin aiottua vähän pidempi aika.
Täytyy sanoa tämän olevan suhteellisen kova laji. Vaikka rauhalliseen tahtiin mentiin, alkoi väsymys hiipiä puseroon. Uinti oli juuri niin vaikeaa kuin kuvitella voi tuollaisessa ruuhkassa. Pyöräily meni maastopyöräni maksiminopeudella, eikä siinä jäänyt jossiteltavaa pyörien merkityksestä tuossa lajissa. Nätisti rullaavat kisafillarit suhahtelivat ohi, tosin monet niistä ehtivätkin lähteä matkaan reilusti ennen kuin sain itseni hilattua pyörän satulaan. Olisikohan vaihdoissakin vielä hiomista? Koomiselta tuntuva tilanne oli vaihtaa pyöräily juoksuun. Kyllä siinä muutamat satametriä meni ihmetellessä saako nuo alla raahautuvat pökkelöt edes juoksun näköiseen menoon. Meno saattoikin aluksi näyttää paikallisen kylähullun kotiin palaamiselta siinä neljän jälkeen aamuyöllä. Juoksu oli selvästi vahvin laji tässä mittelössä. Pyörän vaihtaminen kilpuriin ja uintitekniikan harjoittelu voisi tehdä tästäkin hommasta vielä mielekkäämpää. Harjoittelutasoakin pitäisi nostaa noin 500%, vähintään.
Mutta edellisen päivän ikämiesten futispeli oli huuhdeltu jaloista ja olo oli kisan jälkeen oikeastaan loistava. Ehkä tämä hitaampi liikkuminen alkaisi olla terveellisempää urheilua näille ikääntyville jäsenille kuin tuo raastava ja repivä jalkapallo.
Kyllä tämä jätti mukavan fiiliksen ja ehkä tuota voisi lajia voisi kokeilla muillakin paikkakunnilla. Ei sitä tähtäintä taida vielä uskaltaa laittaa korkeammalle. Joku Joroisten kisa kyllä kiehtoo, yhtälailla kuin haaveissa oleva maratonin juoksu. Neljän Finlandiahiihdon jälkeen ei olisi huono vaihtoehto sivauttaa tuollaista matkaa.
Hauhon kisa oli mukava ja Suur-Hollolan suunnistajat tekivät järjestelypuolella hienoa työtä.
http://www.jokamiestriathlon.tk/
Täytyy sanoa tämän olevan suhteellisen kova laji. Vaikka rauhalliseen tahtiin mentiin, alkoi väsymys hiipiä puseroon. Uinti oli juuri niin vaikeaa kuin kuvitella voi tuollaisessa ruuhkassa. Pyöräily meni maastopyöräni maksiminopeudella, eikä siinä jäänyt jossiteltavaa pyörien merkityksestä tuossa lajissa. Nätisti rullaavat kisafillarit suhahtelivat ohi, tosin monet niistä ehtivätkin lähteä matkaan reilusti ennen kuin sain itseni hilattua pyörän satulaan. Olisikohan vaihdoissakin vielä hiomista? Koomiselta tuntuva tilanne oli vaihtaa pyöräily juoksuun. Kyllä siinä muutamat satametriä meni ihmetellessä saako nuo alla raahautuvat pökkelöt edes juoksun näköiseen menoon. Meno saattoikin aluksi näyttää paikallisen kylähullun kotiin palaamiselta siinä neljän jälkeen aamuyöllä. Juoksu oli selvästi vahvin laji tässä mittelössä. Pyörän vaihtaminen kilpuriin ja uintitekniikan harjoittelu voisi tehdä tästäkin hommasta vielä mielekkäämpää. Harjoittelutasoakin pitäisi nostaa noin 500%, vähintään.
Mutta edellisen päivän ikämiesten futispeli oli huuhdeltu jaloista ja olo oli kisan jälkeen oikeastaan loistava. Ehkä tämä hitaampi liikkuminen alkaisi olla terveellisempää urheilua näille ikääntyville jäsenille kuin tuo raastava ja repivä jalkapallo.
Kyllä tämä jätti mukavan fiiliksen ja ehkä tuota voisi lajia voisi kokeilla muillakin paikkakunnilla. Ei sitä tähtäintä taida vielä uskaltaa laittaa korkeammalle. Joku Joroisten kisa kyllä kiehtoo, yhtälailla kuin haaveissa oleva maratonin juoksu. Neljän Finlandiahiihdon jälkeen ei olisi huono vaihtoehto sivauttaa tuollaista matkaa.
Hauhon kisa oli mukava ja Suur-Hollolan suunnistajat tekivät järjestelypuolella hienoa työtä.
http://www.jokamiestriathlon.tk/
keskiviikko 5. elokuuta 2009
Savurannasta
Tästä se sitten lähtee liikkeelle. Hiukan aikaa fundeerattu juttu. Kun joskus tulee mieleen asioita, täytyy ne pistellä ylös. Savuranta kätkee sisäänsä paljon tarinoita menneiltä vuosilta. Se on paikka johon on mukava palata. Se on paikka jossa on kaikki mitä Suomen luonto voi ihmiselle tarjota. Siellä vietetyt hetket ovat omalta osaltaan tarjonneet hienoja hetkiä mukavien ihmisten parissa.Heitän tähän hiukka esittelyä omasta persoonastani. Mököksi tai nykyisin möröksikin tituleerattu kaveri ei oikeasti ole pelottava, vaikka ulkoinen olemus ei aina niin aurinkoisena ulospäin säteilekään. Liikkuminen on aina ollut tärkeä osa elämää, jossa myös eläimet ovat jollain tavoin olleet aina mukana. Tämän pojanklopin matkojen varrella on ympärille kertynyt pieni joukko tärkeitä ihmisiä, joihin on helppo tukeutua kun tämä kylmä ja kolkko maailma liiaksi uhkailee.
Tähän blogiin on siis tarkoitus kirjoitella ihan mitä sattuu. Ei aiheilla tai asiolla ole väliä. Sitä mitä mieleen juolahtaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)